.....
07.03.2012 - 21:43
Se tukehduttava tunne kun et saa olla oma itsesi. On esitettävä jotain muuta vain sen takia että kelpaisi muille, että olisi ihminen.. Sellainen ihminen jota ei aina arvostella ilkeästi, sellainen ihminen jota ei olla tuomitsemassa kaikesta mitä tässä elämässä on saanut aikaseksi. Miksi en saisi ajatella vapaasti ja tehdä päätöksiä vapaasti, sellaisia päätöksiä jotka tekisi elämästä helpompaa ja siedettävää. Missä vaiheessa elämästä tuli sellaista että miettii koko ajan miten jaksaa seuraavan päivän, tunnin tai vartin mennä eteenpäin.
Kun koitan kertoa mistä on kyse niin ihmiset ympärillä sanoo että älä välitä, älä ota vakavasti elämää tai päästä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Helppoa se on sanoa kun ei tiedä yhtään mistä puhuu. Opin jo jokunen aika sitten että loppujen lopuksi täällä ollaan aina yksin ja ainoa kehen voit täysin luottaa olet sinä itse, ei kukaan muu. Ymmärsin ja opin myös sen ettei tässä maailmassa saa ilmaiseksi yhtään mitään, kaikella on hintansa. Tämä on kolmas kerta kun koitan selvitä masennuksen raskaasta verkosta vapaaksi, kunka monta kertaa tämä helvetti on vielä edessä ja kuinka monta kertaa sen jaksaa käydä läpi. Mietin usein että miksi yksi ihminen saa kantaa niin suurtaa takkaa harteillaan ja sitten taas toinen menee läpi elämän kevein siivin ja saa kaiken valmiina eteensä. Onko se oikein? Toisaalta taas.. nämä kokemukset ja kolhut ovat muokanneet minusta tälläisen ihmisen. Ihmisen joka on aina ymmärtänyt mikä on oikein ja mikä väärin, ihmisen joka ei koskaan ole pitänyt mitään asiaa itsestään selvänä ja on ymmärtänyt että elämä on lahja, lahja joka saadaan vain yhden kerran. Saatiinpa se sitten minkälaisena tahansa, on sitä arvostettava, kaikille ei siihen suoda mahdollisuutta.
Mutta millaista sellainen elämä on joka ahdistaa ja kiskoo elämän ilon ja halun ihmisestä? Mitä se sellainen elämä on jossa jokainen päivä on selviytymis taistelu ja jokainen hetki syö voimia niin ettei jaksa nähdä ympärillään olevia hyviä asioita. Tiedän että maailmassa on niin paljon kauniita ja hyviä asioita. Jos vaan voisin nähdä ne niin ehkä jaksaisin paremmin pyörittää arkea.
Helppoa se on sanoa kun ei tiedä yhtään mistä puhuu. Opin jo jokunen aika sitten että loppujen lopuksi täällä ollaan aina yksin ja ainoa kehen voit täysin luottaa olet sinä itse, ei kukaan muu. Ymmärsin ja opin myös sen ettei tässä maailmassa saa ilmaiseksi yhtään mitään, kaikella on hintansa. Tämä on kolmas kerta kun koitan selvitä masennuksen raskaasta verkosta vapaaksi, kunka monta kertaa tämä helvetti on vielä edessä ja kuinka monta kertaa sen jaksaa käydä läpi. Mietin usein että miksi yksi ihminen saa kantaa niin suurtaa takkaa harteillaan ja sitten taas toinen menee läpi elämän kevein siivin ja saa kaiken valmiina eteensä. Onko se oikein? Toisaalta taas.. nämä kokemukset ja kolhut ovat muokanneet minusta tälläisen ihmisen. Ihmisen joka on aina ymmärtänyt mikä on oikein ja mikä väärin, ihmisen joka ei koskaan ole pitänyt mitään asiaa itsestään selvänä ja on ymmärtänyt että elämä on lahja, lahja joka saadaan vain yhden kerran. Saatiinpa se sitten minkälaisena tahansa, on sitä arvostettava, kaikille ei siihen suoda mahdollisuutta.
Mutta millaista sellainen elämä on joka ahdistaa ja kiskoo elämän ilon ja halun ihmisestä? Mitä se sellainen elämä on jossa jokainen päivä on selviytymis taistelu ja jokainen hetki syö voimia niin ettei jaksa nähdä ympärillään olevia hyviä asioita. Tiedän että maailmassa on niin paljon kauniita ja hyviä asioita. Jos vaan voisin nähdä ne niin ehkä jaksaisin paremmin pyörittää arkea.
|
1 kommentti
|
